26.7. Ponit oli kunkkareissa ok; Dorindalla oli "vähän" keskittymisvaikeuksia ja se jäi kakkoseksi, Towan ensimmäinen avoin lähtö sujui hienosti - SM 2! Seuraavaksi Kauhavan poniravit ja PM Solvallassa.
20.7. Viikonloppuna kunkkarit Oulussa ja mukaan lähtevät Dorinda ja Towa. Towalla oli ok viimeistely Forssan pehmeällä radalla ja hyvillä mielin lähdetään sen kanssa ensimmäiseen SM-lähtöön.
12.7. Towa teki tänään Lappeenrannassa hienon juoksun vaikka ei ollut ollenkaan parhaimmillaan. Sillä on vaan niin hyvä kilpailupää - kilpaponin tärkein ominaisuus! Tammojen vuoden kärkiaika sekä vuoden 2. nopein russi, ei voi moittia =) Startti oli hyvää viimeistelyä sunnuntain lähtöä ajatellen.
6.7. Lahdessa Jaris oli pörhäkkänä ja otti komean voiton pitkältä takamatkalta - hieno ravipäivä muutenkin. Koitokset jatkuvat ensi maanantaina Lappeessa Towan kanssa.
1.7. Tammat ovat astutettu / astutettavina ja ravikesä jatkui Vermon helteessä. Jaris oli oma itsensä ja tyylitellen juoksi voittoon uudella ennätysajalla 2.07,2. Sunnuntaina jatketaan Lahdessa.
13.6. Hattutemppu - vai miksi sitä sanotaan; kolme starttia ja kolme voittoa - Dorinda ja Laura!!!
6.6. Vera varsoi illalla tumman tammavarsan - Vanessa Wee!
5.6. Dorinda starttasi Kokemäellä ja nousi takamatkalta hienoon voittoon.
3.6. Maloo on varsonut tänään orivarsan "Marley Wee"! Tamma ja poika voivat hyvin Kaavilla. Varsan isänä Skotte - Skoten ensimmäinen Suomessa syntynyt varsa!
26.5. Towa oli spurtilla Vermossa ja tuloksena uusi ennätys 1.55,1. Tamma oli taas superhyvä, matkavauhti osoitti että sekunteja jäi säästöön. Voittoon ei ollut mahdollisuuksia joten tulos oli "toiseksi paras"; neljäs ja juuri suunnitellulla ajalla =)
15.5. Kevään toinen varsa ja tamma sekin! Rasse varsoi pitkäjalkaisen, terhakan ja odotetun tamman - Rianna Wee! Isänä ihana Bennymme.
28.4. Lucky Ess aloitti kevään varsa-rumban. Ihana, rohkea, musta, tähtipäinen tamma. Isänä huippuori Ernst Rasken.
27.4. Saimme
Tanskasta viestiä, Towa on siellä kuulemma "poni-julkkis" =)
24.4. Towa voitti Porissa ensimmäistä kertaa ajetun Pikku-Kultaloimen!
20.4. Varsoja odotellessa... Ei ole vielä Lucky pullahtanut vaikka ilmapallolta näyttääkin. Lauantaina Towan kanssa Poriin.
13.4. Sunnuntaina oltiin Jariksen kanssa Turussa ja ei voi olla kolmossijaan tyytyväinen, kun poni juoksee puoliteholla... Sen siitä saa, kun valmentaja huitelee muilla mailla vierahilla ;)
7.4. Kevät etenee vauhdilla ja samaa vauhtia kasvavat tammojen masut. Parisen viikkoa ja eka varsa syntyy. Ihanaa! Sunnuntaina jatkuu kilpailukausi Jariksen startatessa Turussa.
28.3. Maaliskuu takana ja kuudesta startista viisi voittoa ja kakkossija, ei olisi kausi voinut paremmin alkaa! Towa otti voiton Vermosta vaikka viimeisen kierroksen menikin ilman toista takakenkää...
Ja Gumino palkittiin lauantaina Ruotsin ponigaalassa vuoden ponina ja vaikka vielä minä muuna =) Jokaisen palkinnon se kyllä ansaitsi ja Janina & Jenny myös!
21.3. Raskas, mutta mukava reissu Hankasalmelle takana. Tammat jatkoivat hyvää menoaan; Dorindalla ajettiin suosiolla kakkospalkinnosta ja Towa jatkoi voittokulkuaan.
15.3. Dorindalle eilen kymmenes voitto, hieno pikkutamma. Tänä aamuna jo tunnistettu kolme ponia
Suomen rekisteriin ja ponit on ilmoitettu Hankasalmelle starttiin.
6.3. Vuoden ensimmäiset B-ponilähdöt ajettiin Lahden poniraveissa. Meillä
Towa ja Dorindah palasivat tauolta ja tekivät sen tyylikkäästi. Molemmilla hallittu voitto
uusilla ennätysajoilla - mukava suunnata kohti kesää ja uusia haasteita.
Kuva: Sirpa Ryyppö-Himanen, vuoden valokuvaaja 2010
Miten raviponiharrastuksemme alkoikaan...
Tervetuloa Mattilan ponitallin – Talli Poninhäntä – sivuille tutustumaan talliimme sekä poneihimme! Harrastamme poniravitoimintaa ja poneja hankittaessa on erityisesti huomioitu myös raviponien kasvattaminen eli olemme hankkineet pääasiassa hyväsukuisia tammoja. Vuonna 2006 syntyivät tallimme ensimmäiset varsat ja tänä vuonna -10 odotellaan jälleen useampaa pikkuista syntyväksi, jotka tulevat myyntiin tavoitteellisiin ravikoteihin. Kasvatuksemme on painottunut ravisukuisiin gotlanninruss-poneihin, jotka tietenkin soveltuvat myös ratsastukseen - luonteesta ja russien tyypistä tinkimättä!
Laura kiinnostui vuonna 2000 poniravitoiminnasta ja tuolloin ostimme ensimmäisen ponimme Hessun. Silloin jo etsimme ravirussia, mutta B-ponilähtöjä ei ollut, joten päädyimme silloin shettikseen. Eikä ostosta ole tarvinnut katua, vaikka Hessu pitkään meillä ainoana shettiksenä olikin – on se niin sympaattinen ja vekkuli poni! Seuraavat hankinnat ovatkin olleet pääasiassa russeja ja ympyrä on sulkeutunut siltä osin, että äiti Erja aloitti kolmisenkymmentä vuotta sitten oman hevosharrastuksensa russien kanssa.
Lauran iän karttuessa on Hessu jälleen ainoa shettiksemme ja kaikki muut ovat russeja; sekä kilpaponeja että siitostammoja ja pari nuortakin on kasvamassa. Lauralla on startteja takana jo 275 statistiikalla 73-42-23 (25.4.2010). Ruotsin startit puuttuvat tästä tilastosta.
Lauran ja Hessun eka startti 2001.
Muihin lemmikkeihimme, talliin ja ympäristöön voit tutustua Talli-osion alla. Palautetta sivuista voit antaa sähköpostilla. Toivottavasti viihdyt sivuillamme!
-terveisin, tallin väki ja ponit