26.7. Ponit oli kunkkareissa ok; Dorindalla oli "vähän" keskittymisvaikeuksia ja se jäi kakkoseksi, Towan ensimmäinen avoin lähtö sujui hienosti - SM 2! Seuraavaksi Kauhavan poniravit ja PM Solvallassa.
20.7. Viikonloppuna kunkkarit Oulussa ja mukaan lähtevät Dorinda ja Towa. Towalla oli ok viimeistely Forssan pehmeällä radalla ja hyvillä mielin lähdetään sen kanssa ensimmäiseen SM-lähtöön.
12.7. Towa teki tänään Lappeenrannassa hienon juoksun vaikka ei ollut ollenkaan parhaimmillaan. Sillä on vaan niin hyvä kilpailupää - kilpaponin tärkein ominaisuus! Tammojen vuoden kärkiaika sekä vuoden 2. nopein russi, ei voi moittia =) Startti oli hyvää viimeistelyä sunnuntain lähtöä ajatellen.
6.7. Lahdessa Jaris oli pörhäkkänä ja otti komean voiton pitkältä takamatkalta - hieno ravipäivä muutenkin. Koitokset jatkuvat ensi maanantaina Lappeessa Towan kanssa.
1.7. Tammat ovat astutettu / astutettavina ja ravikesä jatkui Vermon helteessä. Jaris oli oma itsensä ja tyylitellen juoksi voittoon uudella ennätysajalla 2.07,2. Sunnuntaina jatketaan Lahdessa.
13.6. Hattutemppu - vai miksi sitä sanotaan; kolme starttia ja kolme voittoa - Dorinda ja Laura!!!
6.6. Vera varsoi illalla tumman tammavarsan - Vanessa Wee!
5.6. Dorinda starttasi Kokemäellä ja nousi takamatkalta hienoon voittoon.
3.6. Maloo on varsonut tänään orivarsan "Marley Wee"! Tamma ja poika voivat hyvin Kaavilla. Varsan isänä Skotte - Skoten ensimmäinen Suomessa syntynyt varsa!
26.5. Towa oli spurtilla Vermossa ja tuloksena uusi ennätys 1.55,1. Tamma oli taas superhyvä, matkavauhti osoitti että sekunteja jäi säästöön. Voittoon ei ollut mahdollisuuksia joten tulos oli "toiseksi paras"; neljäs ja juuri suunnitellulla ajalla =)
15.5. Kevään toinen varsa ja tamma sekin! Rasse varsoi pitkäjalkaisen, terhakan ja odotetun tamman - Rianna Wee! Isänä ihana Bennymme.
28.4. Lucky Ess aloitti kevään varsa-rumban. Ihana, rohkea, musta, tähtipäinen tamma. Isänä huippuori Ernst Rasken.
27.4. Saimme
Tanskasta viestiä, Towa on siellä kuulemma "poni-julkkis" =)
24.4. Towa voitti Porissa ensimmäistä kertaa ajetun Pikku-Kultaloimen!
20.4. Varsoja odotellessa... Ei ole vielä Lucky pullahtanut vaikka ilmapallolta näyttääkin. Lauantaina Towan kanssa Poriin.
13.4. Sunnuntaina oltiin Jariksen kanssa Turussa ja ei voi olla kolmossijaan tyytyväinen, kun poni juoksee puoliteholla... Sen siitä saa, kun valmentaja huitelee muilla mailla vierahilla ;)
7.4. Kevät etenee vauhdilla ja samaa vauhtia kasvavat tammojen masut. Parisen viikkoa ja eka varsa syntyy. Ihanaa! Sunnuntaina jatkuu kilpailukausi Jariksen startatessa Turussa.
28.3. Maaliskuu takana ja kuudesta startista viisi voittoa ja kakkossija, ei olisi kausi voinut paremmin alkaa! Towa otti voiton Vermosta vaikka viimeisen kierroksen menikin ilman toista takakenkää...
Ja Gumino palkittiin lauantaina Ruotsin ponigaalassa vuoden ponina ja vaikka vielä minä muuna =) Jokaisen palkinnon se kyllä ansaitsi ja Janina & Jenny myös!
21.3. Raskas, mutta mukava reissu Hankasalmelle takana. Tammat jatkoivat hyvää menoaan; Dorindalla ajettiin suosiolla kakkospalkinnosta ja Towa jatkoi voittokulkuaan.
15.3. Dorindalle eilen kymmenes voitto, hieno pikkutamma. Tänä aamuna jo tunnistettu kolme ponia
Suomen rekisteriin ja ponit on ilmoitettu Hankasalmelle starttiin.
6.3. Vuoden ensimmäiset B-ponilähdöt ajettiin Lahden poniraveissa. Meillä
Towa ja Dorindah palasivat tauolta ja tekivät sen tyylikkäästi. Molemmilla hallittu voitto
uusilla ennätysajoilla - mukava suunnata kohti kesää ja uusia haasteita.
Dorindah
Dorindan ostimme talvella -05. Pidämme varsoista ja niiden kanssa touhuamisesta - raviponikin on kaikkein hienointa "rakentaa" alusta asti itse. Etsimme nimenomaan tammavarsaa Polarista. Polarin tammajälkeläiset ovat tehneet hyvää jälkeä radoilla ja koska Polar ei ollut enää yleisesti käytettävissä siitokseen, tämä oli viimeinen mahdollisuus ostaa sen varsajälkeläinen. Dorinda löytyikin sitten Gotlannista ja sen emälinjakin miellytti. Dorinda on pikkuinen kooltaan, mutta omaa hienot liikkeet ja voimakkaan luonteen; "pieni mutta pippurinen" pitää tämän tamman kohdalla paikkansa! Dorinda on erittäin spesiaali poni, harvinaisen älykäs hevoseksi - joskus sillä on jopa inhimillisä oivalluksia, ja metkuja. Mutta esimerkiksi ajo-opetus; se meni niin hyvin kuin mennä voi ja kun lähdetään lenkille, se toimii 110 %:sesti. Samoin on kengityksen laita - tai mitä tahansa ns. työtä tehdäänkin, se on kuin ihmisen mieli. Dorindan kilpaura on alkanut kuten osasimme sen kykyjen puolesta odottaakin eli voitokkaasti. Kahden minuutin alitus tuli Rommessa 3.7. ylivoimajuoksulla ylisarjassa - uudet SE-lukemat kirjataan 1.58,8a!

Nimi Dorindah
Rotu gotlannin russ
Sukupuoli tamma
Syntymäaika 02.06.2004 SWE
Säkäkorkeus n. 117 cm
Kasvattaja Bengt Björkegren, SWE
Omistaja Laura & Linda Mattila, Ypäjä
Ennätys 1.58,8a - 2.03,8
Voittosumma 1 675 e
Startit 17 15-2-0
Polar 415 1.42,2a |
Brunte 220 1.50,3 ELIT |
Klippman 97 2.15,0 |
| Becka 529 |
| Polly 2184 |
Pascal 239 2.05,7 |
| Molly 978 |
Evita 3879 1.58,9a |
Bond 438 1.49,1a |
Vagabond 360 1.53,1 ELIT |
| Bessi 1065 |
| Reggie 3010 |
Grane 253 2.07,6 |
| Russi 1140 |
@ Anette Naroma
@ Anette Naroma
@ Renja Ojanperä